22. syys, 2022

Mieletön tarina

Ääneen sanotuilla unelmilla on tapana käydä toteen. Mielettömiltä ja kaukaisilta tuntuvat haaveet konketisoituvat sanoiksi, kun ne lausuu ääneen. Samalla itsekin kuulee, mitä oikein tavoittelee ja mikä on omien arvojen mukainen tavoite.

Minun ääneen sanottu unelma oli saada kuulla mielettömiä tarinoita ja olla kanssamatkustajana niissä hetkissä, jolloin kanssamatkustaja on kaivattua seuraa. Mielettömät tarinat kumpuavat selviytymisestä, vaikeista olosuhteista, vaietuista sanoista, kiivaasta pohdinnasta tai tunteiden syvistä kuiluista. Mielettömät tarina koskettavat, yllättävät, vaativat hiljentymään, tulevat kohdatuksi ja kuulluiksi. Seuraa kiitollisuus ja kunnia olla osa tätä tarinaa, tulla valituksi tarinaan.

Näistä ajatuksista, kohtaamisista ja kasvun mahdollisuuksista syntyi Mieletön. Ja minusta tuli sen yrityksen omistaja. Olen mielettömän onnellinen!